torstai 1. toukokuuta 2014

Alloco (Fried plantain / Uppopaistettua ruokabaania)



Tämä kuuluu Mösjöön usein laittamiin, perinteisiin norsunluurannikkolaisiin ruokiin. Ilmeisesti tämä on siellä yleinen pikaruoka, jota saa ostaa katukojuista. Useimmat ruokalajit toistuvat monien (Länsi-)Afrikkalaisten maiden keittiöissä täysin tai lähes samanlaisina samoilla tai eri nimillä. Minun ylöslaittamani ohjeet ovat Norsuunluurannikolta kotoisin olevan mieheni ohjeita/tapoja toteuttaa nuo ruoat.

Itse en ole suuri banaanin ystävä. Jos syön banaaneja, syön ne mieluiten lähes vihreinä, toisin sanoen raakoina, jolloin ne ovat vähemmän makeita. Ruokabanaanit (toiselta nimelta keitto- tai jauhobanaanit) eivät ole yhtä makeita kuin tavalliset banaanit. Ne ovat myös rakenteeltaan kiinteämpiä, joten niitä ei syödä raakana. Niitä voisi syödä keitettynä tai uunissa kypsennettynä, mutta itse olen toistaiseksi maistanut vain friteerattuja sekä niistä tehtyjä sipsejä, joista varsinkin mausteiset ovat herkkua. O:n tapa valmistaa ne on ilmeisesti yleinen Norsunluurannikolla. Hänen käyttämänsä plantainit ovat jo lähes mustuneita ja pehmeitä, minun mittapuuni mukaan jo melkein pilaantuneita. Kävimme tästä debattia, mutta hän väitti kivenkovaa, että näin he toimivat. Lisäksi hänellä on tapana pilkkoa ruokabanaanit melko pieniksi, jolloin "paistopintaa" tulee enemmän ja ruokabaanit maistuvat melko makeilta. Ajattelin itse seuravaalla kerralla, kun uskaltaudun kokkaamaan tätä yksin, valita hieman keltaisempia plantaineja ja pilkkoa ne suuremmiksi ja testata, josko se olisi minulle mieluisampi tapa. Kuvittelisin, että makeus ei näin korostuisi.

O tekee meille yleensä ruokabaanien seuraksi tulisen tonnikalakastikkeen, joka on todella nopea tehdä. Suolainen ja tulinen kastike tasoittaa hieman plantainien makeutta, jolloin ne maistuvat minulle paremmin. Lisänä tarjotaan yleensä pehmeitä keitettyjä munia. Tähän tapaan ruoka valmistuu kahdelle:

Ruokabaaneja (minä söin arviolta yhden, O kaksi, määrät tietysti riippuvat ruokailijoista)
Öljyä friteeraukseen (meillä rypsiöljy)
1tlk tonnikalaa paloina vedessä
n.70g tai pieni purkki tomaattipyreetä
hieman vettä
1 sipuli
hieman öljyä sipulien kuullotukseen
ripaus mustapippuria ja suolaa
2 chiliä (O:n mukaan meidän chilit eivät olleet kovin tulisia eli kaksi oli hyvä määrä. Minulle tuo oli hieman turhan tulinen, upposi kyllä, mutta ensi kerralla yksi chili, jolloin se vielä maistuu, mutta on miellyttävämpää syödä. Jos ei pidä tulisesta ruoasta, kannattaa tietysti laittaa vähemmän, vaikka se ruokaa muuttaakin. Chilien voimakkuus vaikuttaa tiestysti paljon.)
2 Maggi-kuutiota
Kananmunia (Minä söin yhden, O kaksi)

Hienonna sipulit ja pilko plantainit. Plantainien pilkkominen hoituu helpoiten seuraavasti: leikkaa molemmat päädyt pois, tee veitsellä viilto kuoreen pituussuunnassa koko matkalta, jotta saat kuoren helposti yhtenä palana pois. Leikkaa pituussuunnassa puoliksi ja puolikkaat noin 1cm:n levyisiksi viipaleiksi. Tämä on siis O:n tapa. Näin paloista tulee melko pieniä ja makeita, mutta myös nopeasti kypsyviä. Helppo tapa olisi myös leikata kuorittu banaani vain hieman vinottain viipaleiksi, näin saisi kauniita, hieman suurempia palasia. Googlaileminieni kuvien perusteella monet taitavat toimia juuri näin. Muistan syöneeni myös selkeästi suurempia palasia eli tyyli on vapaa - makuasioista ei voi kiistellä, vaikka meidän keittiössä ja ruokapöydässä sitä harrastetaan usein.

Kun plantainit on pilkottu, laita öljy kuumenemaan niitä varten. Me käytämme suurta paistokasaria, jonka pohjalle laitamme vajaat 2cm öljyä. O ei käytä lämpömittaria eli tarkkaa paistolämpötilaa en osaa antaa. Hän sanoi, että öljy on tarpeeksi kuumaa, kun se alkaa hieman väreillä. Lämpötilaa voi testata tipauttamalla sinne palan ruokabanaania, jos se alkaa kypsyä samoin tein, öljy on tarpeeksi kuumaa, jos palanen ei aiheuta öljyssä juuri reaktiota, öljy on vielä liian kylmää. Varoiksi pidä tarvittavat sammutusvälineet lähettyvillä, etenkin jos et ole kokenut uppopaistaja. Liian kuuma öljy syttyy palamaan. Suolaa palaset kevyesti ennen kypsennystä. Kypsennä ruokabaanit mieluiten muutamassa erässä. Samaan aikaan laittaisin kypsymään ehkä kaksi ruokabaania. Jos niitä laittaa liikaa kerralla, öljyn lämpötila laskee. Ja jos taas öljy ei ole tarpeeksi kuumaa, plantainit kypsyvät hitaammin ja enemmän (lue liikaa) öljyä imeytyy niihin. Liikuttele palasia kypsennyksen aikana varovasti, jotta ne kypsyisivät tasaisesti joka puolelta ja jotta ne irtoaisivat toisistaan hieman, muuten lopputuloksena voi olla yksi iso plantainrypäs. Kypsennä plantainit kauniin kullanruskeiksi/punertaviksi. Kypsyysaste on makuasia. Minusta kullanruskea on hyvä, O taas haluaa omansa todella tummina ja karamellisoituneina, toisin sanoen todella makeina. Nostele kypsät banaanit varovasti reikäkauhalla lävikköön valumaan siksi aikaa, kun kypsennät loput. (Huom. Jos haluaa keventää ja päästä helpommalla, plantainit voisi myös paistaa pannulla öljytilkassa.)

Kun öljy on kuumenemassa laita kananmunille vesi kuumenemaan pieneen kattilaan ja munat kylmään veteen. Munat ovat valmiita 7min siitä, kun vesi alkaa kiehumaan. Laskee kylmää vettä kypsien munien päälle ja anna jäähtyä ihan hetki, jotta ne on helpompi kuoria. Ideaalitilanteessa munat ovat vielä lämpöisiä tarjottaessa, mutta tämä ei ole niin justiinsa.

Aloita samaan aikaan myös tonnikalakastikkeen teko. Me käytämme pientä teflonkattilaa, mutta pieni paistinpannu toimii tietysti yhtälailla. Laita loraus öljyä pohjalle, lisää hienonnettu sipuli sekä ripaus mustapippuria ja suolaa. Anna sipulien kuullottua. Hienonna chilit ja lisää ne joukkoon. (Meillä käytetään yleensä pakastettuja, joista leikkaamme kannan pois ja hienonnamme ne siemenineen.) Lisää sen jälkeen tomaattipyree ja sekoita huolella. Anna kypsyä minuutin-pari ja lisää sitten n.1/2dl vettä. Sekoita taas huolella. Lisää nyt valutettu tonnikala. ja Sekoita taas. Murskaa Maggi-kuutiot ja lisää ne joukkoon. Sekoita taas ja anna kypsyä ehkä 5min. miedolla lämmöllä.

Tämä vaatii pientä multitaskausta ja jos koet olosi epävarmaksi esim. friteerauksen suhteen, voit hyvin esim. keittää kananmunat valmiiksi, kuoria ne ja pitää lämpöisenä kannen alla tai lämpimässä vedessä tarjoiluun asti. Myös tonnikalakastikkeen voi tehda valmiiksi ennen plantainien friteerausta ja lämmittää pikaisesti ennen tarjoilua, se ei vie kuin hetken. Tarjoile ruokabanaanit tonnikalakastikkeen ja halkaistun keityn kananmunan kanssa.

Kun friteerausöljy on jäähtynyt, sen voi siivilöidä takaisin pulloon ja samaa öljyä voi käyttää useampia kertoja.





tiistai 22. huhtikuuta 2014

Superhelpot pääsiäisen pikajälkkärit


Pääsiäisenä riitti tekemistä ja menoa, joten kokkaamiselle tai leipomiselle ei jäänyt paljoakaan aikaa. Pashankin ostin valmiina. Totta puhuen epäilin, että perinteiset pääsiäisherkut eivät ehkä maistu mösjöölle. Pasha yllättäen kuitenkin upposi eli ensi vuonna taidan tehdä sen itse. Mämmiä en edes yrittänyt sellaisenaan epäluuloiselle miehelle. Tein pikaisen "mämmimoussen", mutta sekään ei maistunut. O:n lapset olivat toisena pääsiäispäivänä meillä ja heistä toinen sentään söi mämmijälkkäriä kanssani. Toiseksi jälkkkäriksi tein pikaisen sitruunavaahdon, joka sentään maistui O:lle ja lapsista toiselle. Toinen oli tainnut syödä liikaa suklaata.

Sitruunavaahto

2dl kreikkalaista jogurttia
1dl lemon curdia
2dl kuohukermaa
2rkl sokeria

Vaahdota kerma ja sokeri. Sekoita toisessa kulhossa tasaiseksi paksu jogurtti ja lemon curd. Kääntele kermavaahto sekaan ja tarkista maku. Maistuu sellaisenaan tai esimerkiksi kauralastujen tai muiden pikkuleipien kanssa. Tämä on yllättävän hyvää vähistä aineista. Jogurttia, lemon curdia ja sokeria meiltä löytyy yleensä aina, joten riittää, että hakee purkin kermaa kaupasta ja jälkkäriainekset on kasassa.

Mämmivaahto

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 1/2dl mämmiä
1 rkl sokeria

Vaahdota vaniljakastike. Sekoita joukkoon sokeri ja mämmi. Mämmin ja sokerin määrää voi muuttaa makunsa mukaan. Tämän helpommaksi pääsiäisjälkkäriä ei juuri voi tehdä. Omaan makuuni tämä on liiankin helppo ja yksinkertainen, mutta kun aikaa oli n. 10min ennen kuin O ja lapset tulivat puistosta, se kieltämättä oli täydellinen sekä ainoa vaihtoehto. Mämmivaahdosta unohdin ottaa kuvan, mutta rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että annokset eivät olleet kovin kuvauksellisia.

Sauce arachide (Mafé)



Olen pitänyt ikäänkuin pääsiäispaastoa ja jättänyt ruokavaliostani lihan ja kanan. Pääsiäisen kunniaksi päätimme tehdä lammasta. Perinteisen pääsiäislampaan sijaan päädyimme laittamaan lammasta maapähkinäkastikkeessa. Olen aikaisemmin postannut oman helpon reseptini Domodasta, joka on gambialainen nimi Länsi-Afrikkalaiselle maapähkinäkastikkeelle. Tuo on ehdottomasti lempiruokiani, siitä tulee aina kotoisa fiilis. En ole itse tullut sitä laittaneeksi aikoihin. Mies on hoitanut tuon tyyppisten ruokien valmistuksen. Hän taitaa ne paremmin kuin minä, Norsunluurannikolta kun on. Hän on asunut Euroopassa jo parikymmentä vuotta ja hallitsee monet perinteiset eurooppalaistyyppiset reseptit kyllä, mutta ruoat joiden kanssa hän on kasvanut ovat silti lähellä hänen sydäntään. Useimmiten ruoanlaitto jakautuu meillä niin, että mies hoitaa Länsi-Afrikkalaistyyppiset ruoat ja minä kaikki muut. Itse olen kokeilunhaluisempi, enkä halua syödä samaa ruokaa viikosta toiseen.

Olen innokas oppimaan ja mies onkin luvannut opettaa minulle omat reseptinsä/tapansa. Pääsiäissunnuntaina laitoimme siis lammasta maapähkinakastikeessä - ruokalaji, joka Norsunluurannikolla tunnetaan ranskankielisellä nimellä Sauce arachide, Länsi-Afrikassa ilmeisesti yleisesti nimellä Mafé (näin olen ymmmärtänyt). Maapähkinäkastike on tässä se tärkein. Proteiiniksi käy niin kana kuin lammaskin, meillä käytetään luullista lammasta tai pakasteena myytävää luullista kana ja siis nimenomaan kanaa - "kovaa lihaa" - ei broileria. Myös kasviksia voi vaihdella makunsa ja jääkaappinsa sisällön mukaan. Tällä kertaa noudatettiin seuraavaa kaavaa:



n.1/2kg luullista lampaan lihaa paloilteltuna n. 5cm kokoisiksi paloiksi
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
2 isoa valkosipulinkynttä hienonnettuna
mustapippuria ja suolaa
1/2 keltainen paprika paloiteltuna 2-3cm:n paloiksi
1/2 punainen paprika paloiteltuna 2-3cm:n paloiksi
8 minimunakoisoa, joista on poistettu kannat (myydään aasialaisissa kaupoissa)
8 okraa paloiteltuna 1-2cm:n paloiksi ja kannat poistettuna
140g tomaattipyreetä
2 chiliä (vahvoja, pyöreitä)
4 rkl maapähkinävoita (mieluiten 100% maapähkinää)
4 Maggi-kuutiota
vähän chilijauhetta
4 keskikokoista porkkanaa paloiteltuna 2 tai kolmeen osaan

Laita paloitellut lampaan lihat suureen kannelliseen kattilaan/pataan. Peitä vedellä. Anna kiehua ilman kantta n.1/2h. Poista pintaan nouseva vaahto/rasva. Mies antaa kastikkeen kiehua voimakkaasti koko ajan. Itse varmaan laittaisin liettä pienemmälle, joka mahdollisesti hieman pidentäisi keittoaikaa.

Lisää joukkoon sipulit ja valkosipulit sekä paprikat, munakoisot ja okrat. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Lisää tarvittaessa vettä niin, että lihat ja kasvikset peittyvät. Anna kiehua kannen alla n.15min. (Minun makuuni nuo pienet munakoisot ovat turhan karvaan makuisia. Itse laittaisin tavallista munakoisoa paloiteltuna.)

Lisää tomaattipyree ja kokonaiset chilit. (Chilien on tarkoitus säilyä kokonaisena ja antaa kastikeeseen vain hieman makua, jos ne hajoavat kastikkeesta tulee helposti liian tulista. Kypsinä niistä voi halutessaan lautasella "painella" makua, kuten mies tekee. Minulle ne ovat turhan tulisia.) Anna taas kiehua n.15min.

Lisää tässä vaiheessa maapähkinävoi ja sekoita huolella. Anna taas kiehua n.15min. kannen alla ja lisää sitten murennetut Maggi-kuutiot ja  tarvittaessa hieman chilijauhetta. Anna kiehua n. 30min.

Tarkista, että lihat alkavat pehmetä. Lisää porkkanat ja keitä vielä n.45min. Kastike on valmis, kun pintaan alkaa erottua öljyä maapähkinävoista, liha irtoaa luista ja on pehmeää sekä porkkanat ovat pehmeitä ja kypsiä. Muut kasvikset ovat tässä vaiheessa lähes hajonneet kastikkeeseen ja antavat siihen makua. Kypsennykseen meni n.2 1/2h.

Tarjoa riisin kanssa. Lisämausteena käytämme Maggi-kastiketta ja minä lisäksi Sriracha-chilikastiketta. O tosiaan puristaa kypsennetyistä chileistä makua omalle lautaselleen.




perjantai 11. huhtikuuta 2014

Mustaviinimarja-suklaakakku


Täytin muutama päivä sitten 30 vuotta ja ajattelin viedä töihin kakkua (kiireen vuoksi parin päivän viiveellä). Mies toi synttäripäivän iltana kotiin macaronseja ja sitruuna-marenkileivareita, joten kotiin ei ollut tarvetta herkkuja tehdä ja ihana ystävä ilmoitti tekevänsä lauantain synttärijuhliin kakun, joten minä leivoin vain työkavereille. Mies ei ole mikään marjojen ystävä ja etenkin happammammat marjat vieroksuttavat, joten kotona teen harvemmin marjaherkkuja. Yksi kaikkien aikojen suosikkikakuistani on Kakkugallerian Cassis-suklaakakku, jota en ole ikuisuuteen tullut syöneeksi, joten päädyin tekemään jonkinlaista kopiota siitä. Ohje on Pirkan nettisivuilta taas muutamin pikkumuutoksin toteutettu.




Pohja:

2 huoneenlämpöistä kananmunaa
3/4dl sokeria
3/4dl erikoisvehnäjauhoa
2rkl kaakaojauhetta (tummaa)
1/2tl leivinjauhetta

2rkl mustaherukkamehua (tiiviste) kostutukseen (tai mustaherukkalikööriä)


Suklaamousse:

150g tummaa suklaata
2dl kuohukermaa
1tl vaniljasokeria
2rkl sokeria
3rkl hedelmämehua
2 liivatelehteä


Mustaherukkamousse:

200g mustaherukoita (pakaste)
1dl sokeria
2dl kuohukermaa
3rkl mustaherukkamehua (tiiviste)
3 liivatelehteä

- Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele margariinilla reunat ja leivinpaperi. Minun vuokani on halkaisijaltaan n.27cm, mutta mielestäni näillä määrillä kakun voisi tehdä selkeästi pienempään vuokaan, jotta kerroksista tulee paksummat ja kakusta korkeampi. Suuremmalle porukalle kakun voi tehdä tuon kokoiseen vuokaan puolitoista-kaksinkertaisena

- Sekoita jauhot, kaakao ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat ja sokerit paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi kuiva-aineet vaahdon sekaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan. Paista 175C uunin keskitasolla n. 15min.

- Anna pohjan jäähtyä ja tee sillä aikaa suklaamousse. Sulata suklaa mikron sulatusteholla välillä sekoittaen. Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jäähtynyt, sula suklaa kermavaahdon sekaan. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen ja kuumenna sillä aikaa mehu kuumaksi. Purista liivatelehdet kuivaksi ja sulata kuuman mehun sekaan. Kaada ohuena nauhana suklaavaahtoon koko ajan sekoittaen, kunnes massa on tasainen. Kostuta jäähtynyt pohja mustaherukkamehulla ja levitä suklaamousse vuokaan pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

- Tee seuraavaksi mustaherukkamousse. Soseuta sulaneet marjat ja sokeri mahdollisimman tasaiseksi soseeksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Siivilöi mustaherukkasose kermavaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen ja kuumenna mustaherukkamehu. Purista liivatteet kuivaksi ja sekoita kuumaan mehuun. Kaada taas ohuena nauhana moussen joukkoon koko ajan sekoittaen, kunnes saat tasaisen massan. Kaada vuokaan suklaamoussekerroksen päälle ja laita kakku jääkaappiin. Anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään.

- Voit tehdä pintaan kiilteen mustaherukkamehusta tai koristella haluamallasi tavalla. Minä laitoin kakun pinnalle vaan muutaman pienen mintun lehden n. 30min. kuluttua siitä, kun olin laittanut kakun hyytymään. Näin pinta oli vielä tarpeeksi pehmeä, että sain lehdet asetettua paikoilleen, muttei niin pehmeä, että ne vajoaisivat moussen sekaan.

- Tämä kakku ei ole äkkimakea ja saattaa sopia paremmin aikuiseen makuun. Itse olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja tulen varmasti tekemään tätä uudestaan ja uudestaan.



tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pesto-kanalasagne




Tämä on meillä se "ultimate comfort food"! Mies ei suostu syömään makaronilaatikkoa - ei sitten millään. Tai maistaa kyllä, kun pyydän, mutta ei jostain syystä pidä siitä. Muut ruoat, jotka sisältävät pastaa ja jauhelihaa kyllä maistuvat, mutta suomalaisten ikisuosikki ei jostain syystä uppoa. Tästä syystä lohturuoat ovat meillä usein lasagnea tai erilaisia perunaa sisältäviä vuokaruokia.

Suosikkilasagnemme valmistuu seuraavasti (Alkup. ohje on Valion, mutta se on vuosien saatossa hieman muuttunut):

Bechamel-kastike (valkokastike)

60g voita
60g vehnäjauhoja
1l kevytmaitoa
ripaus suolaa, pippuria & muskottipähkinää

250g perinteistä Koskenlaskijaa
n.180-200g vihreää pestoa

9 lasagnelevyä
pieni parsakaali
tilkka oliiviöljyä
2-3 broilerin rintafilettä, maustamattomia
2 pientä sipulia (tai 1 suurempi)
2 valkosipulin kynttä
suola & mustapippuria

Pilko parsakaali melko pieniksi paloiksi/kukinnoiksi. Höyrytä tai keitä se puolikypsäksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli pieneksi, kuullota paistinpannulla, öljyssä muutama minuutti. Pilko sillä aikaa broilerit haluamasi kokoisiksi suikaleiksi. Lisää suikaleet pannulle, kun sipulit ovat läpikuultavia. Ruskista, kunnes broilerit ovat kypsiä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Sulata kastiketta varten voi kattilassa, lisää jauhot ja kiehauta. Lisää maito pikkuhiljaa, koko ajan sekoittaen. Keitä hiljalleen, samalla sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Lisää sitten juusto pieninä kuutioina sekä pesto. Sekoita kunnes juusto on sulanut. Mausta lopuksi suolalla, valko-/mustapippurilla ja muskottipähkinällä.

Voitele uunivuoka ja kokoa lasagne. Laita pohjalle hieman kastiketta, sitten kolme lasagnelevyä joiden päälle kerros kanaa sekä parsakaalia ja hieman kastiketta. Tee toinen samanlainen kerros ja lado sitten viimeiset pastalevyt, joiden päälle tulee loppu kastike. Itse painelen aina pastalevyjä hieman, jolloin kerrokset tiivistyvät ja kastiketta riittää koko lasagneen.

Paista 200C n. 45min. Vuoan voi paistamisen loppuvaiheessa peittää leivinpaperilla, jos näyttää siltä, että pinta alkaa tummua liikaa. Minun uunissani tämä ainakin on tarpeen.

Parsakaalin tilalle voi toki laittaa haluamiaan kasviksia tai jättää ne kokonaan pois, kuten alkuperäisessä ohjeessa oli. Minä tarjoan tätä yleensä tomaattisalaatin kanssa. Ohje salaattiin löytyy täältä. Myös esim. vihersalaatti rucolasta ym. sopii loistavasti.



lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ruukkupuutarha 2014



Muutamassa edellisessa asunnossani ei ole ollut parveketta lainkaan ja tätä olen kovasti harmitellut. Olen nimittäin vuosia haaveillut omasta keittiöpuutarhasta ja parvekkeelle saisi jo ruukuissa ja ämpäreissä ihan hyvän valikoiman hyötykasveja. Viime syksynä muutimme mösjöön kanssa uuteen asuntoon, jossa vihdoin on parveke ja vielä ihan kivan kokoinen. Siitä lähtien olen sormet syyhyten odottanut kevättä, jotta pääsen suunnittelemaan "puutarhaani" ja istuttamaan kasveja. Nyt se vihdoin on täällä!

Intoni on aiheuttanut lähipiirissä hyväntahtoista naureskelua. Tunnustan tässä nyt avoimesti, että en ole tunnettu minään viherpeukalona. Yleensä onnistun tappamaan kaikki huonekasvit tavalla tai toisella. Mutta nyt intoni oppia on ainakin suuri. Ja sikäli olen realisti, etten odota mitään valtaisaa satoa vaan otan enemmänkin harjoittelun ja opettelun kannalta tämän kevään ja kesän. Todennäköisesti onnistun suurimman osan kasveista tappamaan ennen kuin niistä mitään satoa tulisi, mutta ehkä joku sentään selviää. Taktiikkani on kokeilla mahdollisimman montaa eri kasvia ja lajiketta ja toivoa, että saan edes osan niistä pidettyä hengissä. Ensi vuonna sitten tietää, mitä kasveja ei missään nimessa kannata yrittää ja mitkä viihtyvät/selviytyvät meillä hyvin.

Minulla on ostettuna jo jonkin verran siemeniä ja niistä osan olen jo istuttanut pieniin purkkeihin. Toinen satsi siemeniä on tilattu ja saapuu toivottavasti mahd. pian, jotta saan niidenkin esikasvatuksen alkuun. Osa on tietysti sellaisia, jotka istutetaan vasta kesän korvalla suoraan ulos. Siementen tilaus meni vähän överiksi, mutta kuten sanottu, otan tämän kokeilun kannalta. Osa näistä on sellaisia, joita ei yleensä purkeissa kasvatella, mutta ainahan sitä voi kokeilla.

Seuraavia kasveja olen ajatellut testata:

Sidesalaatti, pinaatti, villirucola, oregano, salvia, ruohosipuli, tilli, sileä persilja, rosmariini, timjami, basilika, minttu, kesäkurpitsa, paprika, okra, munakoiso, borlottipapu, ruusupapu, tomaatti, mansikka, peruna, porkkana, punajuuri ja maa-artisokka

Juureksia ja mukuloita testaan ämpäreissä. Kesäkurpitsa, munakoiso, okra ja paprika ovat ruukkuviljelyyn tarkoitettuja lajikkeita. Mansikan ja tomaatin ajattelin laittaa amppeleihin, ruusupavun kaidelaatikkoon. Muut laitan erilaisiin ruukkuihin, purkkeihin, vateihin ja parvekelaatikkoihin. Saa nähdä kuinka käy. Olen henkisesti valmistautunut myös siihen, että saatan joutua kirjoittamaan kaikkien kuolleen. Mutta toistaiseksi saan vielä iloita onnistumisista: tilli iti neljässä päivässä, samoin kesäkurpitsat, okrat näyttäisivät pian myös pistävän esiin ja tänään on viides päivä. Käsittämätöntä miten nopeasti nuo voivat kasvaa, lähes silmissä. Nyt vaan seuraan kasvua ja toivottavasti saan pian istutettua lisää siemeniä! Ihana kevät!




Lohi-riisivuoka



Elämä pitää niin kiireisenä, ettei kirjoittamiselle ole juuri jäänyt aikaa tai energiaa. Näin kevään tullessa aurinko tuntuu kuitenkin tuovan kauan kaivattua lisäenergiaa ja ajattelin taas yrittää laittaa ajatuksia ja ohjeita ylös. Lisäksi ajattelin myös yrittää kirjoittaa muistiin kokemuksia ruukkupuutarhan hoidosta. Mutta lisää siitä omassa postauksessaan. Nyt kirjaan ylös ohjeen ihanaan ja helppoon kalaruokaan, jota kokeilin pari päivää sitten. Satuin katsomaan hiljan Meidän safkaa-ohjelmaa, jossa Hanna ja Alexander Gullichsen valmistivat lohi-riisivuokaa. He kertoivat, että tämä kuului Alexanderin lapsuuden ruokamuistoihin eli on ilmeisesti perinteisempikin(?) ohje, mutta jostain syystä en ole koskaan tullut vastaavaa syöneeksi. Ohje kuitenkin kuulosti hyvältä ja sattui sikälikin sopimaan loistavasti, että olen joksikin aikaa jättänyt ruokavaliostani pois lihan ja siipikarjan eli kasvis- ja kalaruoilla mennään. Myös Ruokatorstai-kirjasta löytyi hieman vastaava ohje. En kokannut suoraan kummastakaan, vaan sovelsin hieman ja muistelin millaisia ohjeet suurin piirtein olivat. Näin minä sen päädyin tekemään:

Ainekset:
400-500g pala lohta, nahka poistettuna
1 lime
1tl savustettua merisuolaa (Maldon)

hieman öljyä vuoan voiteluun
4dl riisiä
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
2dl silputtua ruohosipulia
1dl kuivattua nokkosta (tai vastaava määrä pakastettua, myös pinaatti käy)
hieman persiljaa
hieman tilliä
2dl ruokakermaa
2dl maitoa
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria

Leikkaa lohi paloiksi/suikaleiksi ja laita ne kulhoon. Valuta päälle limemehu. (Vaihtoehtoisesti puolikkaan sitruunan mehu. Minulta nyt vain sattui löytymään limejä.) Ripottele savuvuola päälle ja sekoita hyvin. Jätä "kypsymään" ja maustumaan.

Keitä riisi väljässä vedessä lähes kypsäksi. Valuta vesi pois ja kaada riisit suureen kulhoon hieman jäähtymään. Pilko kananmuna. Itse käytän kananmunan viipaloijaa ja viipaloin munan kahteen suuntaan, jolloin se on sopivan pieninä paloina. Vaihtoehtoisesti voit survoa munat haarukalla pieneksi. Jos käytät tuoretta tilliä ja ruohosipulia, hienonna ne. Minulla ei sattunut olemaan tuoretta, joten käytin kuivattua. Voitele suurehko uunivuoka.

Lisää kulhoon, riisin sekaan kananmuna, ruohosipuli, tilli, persilja, kuivattu nokkonen ja lohipalat. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Sekoita hyvin ja kaada uunivuokaan.

Riko munien rakenne haarukalla tai vispilällä. Lisää joukkoon kerma ja maito. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista vuokaa uunissa 200c n.40-60min. riippuen vuoan mallista. Korkeammassa vuoassa munamaidon hyytyminen vie hieman pidempään. Kun pinta alkaa ruskistua ja rapeutua voit hieman sekoittaa ja painella pinnassa olevaa riisiä, jottei siitä tule liian rapeaa. Vaihtoehtoisesti pinnan voisi varmasti peittaa esim. leivinpaperilla.

Hyvää oli! Tätä ohjetta on myös helppo varioida. Nokkonen oli oma lisäykseni, sen voi toki maun mukaan jättää pois. Yrttien keskinäisiä suhteita voi myös muutella makunsa mukaan, itse rakastan ruohosipulia, mutta tillin ystävät voisivat laittaa runsaasti tilliä ja hieman ruohosipulia. Ensi kerralla ajattelin sekoittaa mukaan hieman kuullotettua salottisipulia ja valkosipulia. Myös esim. herneet, esikypsennetty parsakali tai kesäkurpitsa sopisivat hyvin lisäksi. Kalana voi käyttää myös graavikalaa tai kylmäsavukalaa, tuottoin sitrusmehun voi sekoittaa suoraan muiden aineiden sekaan. Myös keitetyn kananmunan määrää voi halutessaan lisätä tai vaikka jättää ne kokonaan pois.

Lisänä toimii raikas salaatti ja jogurtti-/kermaviilikastike.