tiistai 22. huhtikuuta 2014

Superhelpot pääsiäisen pikajälkkärit


Pääsiäisenä riitti tekemistä ja menoa, joten kokkaamiselle tai leipomiselle ei jäänyt paljoakaan aikaa. Pashankin ostin valmiina. Totta puhuen epäilin, että perinteiset pääsiäisherkut eivät ehkä maistu mösjöölle. Pasha yllättäen kuitenkin upposi eli ensi vuonna taidan tehdä sen itse. Mämmiä en edes yrittänyt sellaisenaan epäluuloiselle miehelle. Tein pikaisen "mämmimoussen", mutta sekään ei maistunut. O:n lapset olivat toisena pääsiäispäivänä meillä ja heistä toinen sentään söi mämmijälkkäriä kanssani. Toiseksi jälkkkäriksi tein pikaisen sitruunavaahdon, joka sentään maistui O:lle ja lapsista toiselle. Toinen oli tainnut syödä liikaa suklaata.

Sitruunavaahto

2dl kreikkalaista jogurttia
1dl lemon curdia
2dl kuohukermaa
2rkl sokeria

Vaahdota kerma ja sokeri. Sekoita toisessa kulhossa tasaiseksi paksu jogurtti ja lemon curd. Kääntele kermavaahto sekaan ja tarkista maku. Maistuu sellaisenaan tai esimerkiksi kauralastujen tai muiden pikkuleipien kanssa. Tämä on yllättävän hyvää vähistä aineista. Jogurttia, lemon curdia ja sokeria meiltä löytyy yleensä aina, joten riittää, että hakee purkin kermaa kaupasta ja jälkkäriainekset on kasassa.

Mämmivaahto

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 1/2dl mämmiä
1 rkl sokeria

Vaahdota vaniljakastike. Sekoita joukkoon sokeri ja mämmi. Mämmin ja sokerin määrää voi muuttaa makunsa mukaan. Tämän helpommaksi pääsiäisjälkkäriä ei juuri voi tehdä. Omaan makuuni tämä on liiankin helppo ja yksinkertainen, mutta kun aikaa oli n. 10min ennen kuin O ja lapset tulivat puistosta, se kieltämättä oli täydellinen sekä ainoa vaihtoehto. Mämmivaahdosta unohdin ottaa kuvan, mutta rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että annokset eivät olleet kovin kuvauksellisia.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä ja simppeliltä vaahdolta,kiitos ohjeesta:) Tämä varmaan sopii hyvin myös kakkujen täytteeksi:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Käy varmasti kakkujen täytteeksi. Itse ajattelin sopivan hetken tullen testata sitruunavaahtoa Pavlovaan :)

    VastaaPoista