perjantai 18. toukokuuta 2012

Kevätsieniä

Vanhempani rakennuttavat uutta mökkiä ja helatorstaina minulle tarjoutui vihdoin tilaisuus mennä tutustumaan tonttiin ja lähes valmiiseen mökkiin. Ja hienoltahan siellä näytti. Meille sattui onneksi, itäisessä Suomessa kun olimme, upea ilma. Helleraja meni rikki ja aurinko paistoi ihanasti. Ja tonttiin tutustuessa onnistuin nappaamaan mukaani pari pientä korvasientä! Mahtavaa! En ole noita ennen kerännyt, ainoastaan syksyisin hieman sienestänyt. Harmi vain ettei ollut aikaa etsiä niitä lisää. Nyt nuo kaksi piskuista sientä on ryöpätty. Tuohan korvasienien kohdalla on välttämätön juttu. Ne ovat erittäin myrkyllisiä sieniä, mutta myrkky on onneksi vesiliukoista. Eli muutamaan kertaan keittämällä myrkyn saa lähes kokonaan pois. Toinen korvasienien kohdalla huomioitava juttu on poimuihin helposti jäävä hiekka. Se kannattaa putsata todella tarkasti pois, koska syödessä rouskuu muuten ilkeästi hampaissa. (Tämän koin Ilmattaressa muutama vuosi sitten syödessäni ankkaa korvasienitäytteellä.)

Noin onnettomasta sienimäärästähän mitään ei tee, joten taidan pyöräyttää nuo pannulla leivän päälliseksi. Ensi keväänä täytyykin katsoa oikein muutama vapaapäivä ja lähteä varta vasten sienireissulle. Ja pianhan se kesäkin tulee ja kanttarellit, vaaleat orakkaat ym. Alla oleva kuva on onneton kamerakännykällä pikapikaa napattu otos, mutta pakkohan se on tänne laittaa.




Kas mikäs se siellä pilkistää...





  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti