torstai 31. toukokuuta 2012

Ihana raparperi (kompottia ja muffineita)



Kevät tuo tullessaan raparperin. Haaveilen omasta pienestä pihasta ja puutarhapläntistä tai edes suuresta parvekkeesta, jonne saisi pienen keittiöpuutarhan. Raparperi kuuluisi ehdottomasti puutarhaani. Toistaiseksi nämä ovat haaveita ja joudun ostamaan raparperit torilta tai marketin hevi-osastolta. Näin tein eilen ensikertaa tänä keväänä. Ostin puoli kiloa raparperia ja tein siitä kompottia. Tai yritin tehdä. Laitoin nestettä liikaa, jonka seurauksena jouduin ylikypsentämään raparperin ja hieman suurustamaan loppuvaiheessa mössöäni. Hyvän makuista siitä onneksi silti tuli. Ja olin muutenkin suunnitellut tämän leivontatarkoituksiin, eli ulkonäkö ei ole kovin ratkaisevaa.

En noudattanut mitään ohjetta, vaikka ehkä lopputuloksesta päätellen olisi ollut tarpeellista. Suunnilleen näin tein kompotin:

500g raparperia huuhdottuna ja paloiteltuna
n. 3dl sokeria (ruoko-)
tilkka vettä (ensi kerralla tiedän, että tilkka tosiaan riittää)

Laita aineet kattilaan ja sekoittele välillä, kunnes raparperit ovat halutun kypsyisiä. Jos haluaa välttää ruskeahkon värin, kannattaa epäilemättä käyttää tavallista sokeria ruokosokerin sijaan. Minulta sattui kaapista löytymään vain ruokosokeria ja kuten sanottu, leivonnaisissa kompotin värillä ei ole väliä.


Valmis kompotti menossa pakkaseen

Alunperin suunnitelmanani oli valmistaa kuorrutettuja raparperikuppikakkuja. Päädyin kuitenkin siihen, että juusto-voikuorrutteen sijaan laitan vain tuorejuusto-tomusokerikuorrutteen. Lopputulos oli ulkonäkönsä puolesta kaikkea muuta kuin onnistunut. Ensi kerralla taas muistan, että jos jotain tekee ensimmäistä kertaa, ohjeiden noudattaminen olisi suotavaa.

Muffinitaikinaa tehdessäni sovelsin useita eri ohjeita. Suunnilleen näin taisin sen tehdä:

n.100g voita
2dl sokeria (ruoko-)
2tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
4,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2dl maitoa

1.Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään.
2. Lisää kananmunat yksitellen välillä sekoittaen.
3. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi.
4. Annostele muffinivuokiin hieman taikinaa, laita väliin lusikallinen raparperikompottia ja lisää lopuksi päälle hieman taikinaa. Taikinaa tulisi olla n. 2/3 vuoan korkeudesta.
5. Paista 175 asteessa n. 15 min tai kunnes muffinit ovat kypsiä ja kauniin värisiä.

En jostain syystä löytänyt muffinivuokaa keittiöstäni, vaikka olin aivan varma sellaisen omistavani. Päädyin latomaan muffinit vuoissaan vieriviereen pellille ja toivomaan parasta. No, lopputulos ei ollut kovin kaunis. Lopussa oleva kuva on otettu vähiten levinneestä yksilöstä. Jäähtyneiden muffinien päälle lusikoin kuorrutetta:

200g Philadelphiaa
muutama desi tomusokeria

1. Sekoita
2. Anna hieman jähmettyä jääkaapissa.

Kuorrutteeni jäi melko valuvaksi. Jos siitä haluaisi jämäkämpää täytyisi joko tomusokerin määrää kasvattaa aivan valtavasti tai vaihtoehtoisesti sekoittaa joukkoon huoneenlämpöistä voita ja jähmetyttää massa jääkaapissa. Tällöin tuloksena pitäisi olla paksua, pursotettavaksi sopivaa kuorrutetta. Muffinini olivat loppujenlopuksi erittäin hyvän makuisia ja ensi kerralla osaan ehkä välttää virheet, jotka nyt tein. Ajattelin, että tästä voisi tehdä myös piirakan irtopohjavuoassa. Halutessaan raparperikompotin voisi myös sekoittaa jo taikinaan. Syksyllä ajattelin testata tätä omenakompotilla ja vaihtaa taikinan vaniljasokerin kaneliksi. Nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti